lauantai 25. syyskuuta 2010

Alanya ja Heikin Baari

Oli ihan pakko kirjoittaa Heikin Baarista, kun tuossa edellispäivänä googlettaessani Alanyasta juttuja ihan omaksi huvikseni, huomasin taas kuinka suosittu keskustelunaihe tuo kyseinen baari keskustelupalstoilla on.

Itse olen ensimmäisellä lomamatkallamme asunut hotellissa aivan Heikkilän vieressä, tuolloin tosin Heikin Baaria ei ollut olemassa vaan kyseinen paikka oli Dino´s restaurant.
Kului vuosia ennenkuin taas kävin kyseisessä paikassa ja silloin ravintola oli jo muuttunut suomalaisten suosimaksi karaokebaariksi.

Heikin Baarihan on kuuluisa siitä, että siellä palvelu pelaa suomenkielellä, omistaja Heikki on asunut vuosia Suomessa pienestä lähtien ja kahvi on aina takuuvarmasti Juhla Mokkaa tai ainakin suomalaista merkkiä. Kaikki halukkaat pääsevät laulamaan karaokea suomeksi joka päivä.

Tämä kyseinen baari tuntuu olevan innoittajana monien ja taas monien keskustelupalstojen lukijoiden kommentteihin. Niin hyviä kuin huonoja mielipiteitä tuntuu riittävän, puolesta ja vastaan. Enimmäkseen kiistellään siitä, onko hienoa vai tyhmää istua lomallansa Suomi-baarissa ulkomailla. Toinen kova puheenaihe on tietysti ne ihanat/inhottavat baarin pojat sekä paikan ruokalista.

Itse olen yleensä kaihtanut lomalla suomalaisuutta ja paikkoja, jossa suomalaisia saattaa nähdä. Olen kuitenkin aina seurannut innolla suomalaisten käytöstä lomamatkoilla, miten he pukeutuvat, miten puhuvat, miten käyttäytyvät jne. Heikin Baarissa tätä kaikkea voi ilolla ja kauhulla seurata.
Nyt paikka on yksi kantapaikoistamme, sillä ravintola on lähellä kotiamme, sinne on mukava piipahtaa kahville, jos oma keitin on ollut rikki tai kahvi loppu. Siellä olen myös saanut seurata suomikanavia ja suosikkisarjojani, joita en muuten täällä pystyisi katsomaan. Netin kautta kun ei läheskään kaikkia ohjelmia näe. Paikka on myös suosittu monien ystävieni ja tuttujeni piirissä, joten sinne on helppo suunnistaa kavereita moikkaamaan. Näin ainakin suomalaisena ulkomailla pidemmän aikaa oleskelleella on mukavaa välillä käydä hakemassa suomi-vaikutteita.

Ruoka on kiistanalainen aihe keskusteluissa ja itsekin olen joutunut valitettavasti toteamaan useammin kuin kerran, että kokki ei ihan parhaassa terässä ole ehkä ollut sinä päivänä. Kuitenkin padat ja kanakeitto vievät aina pisteet kotiin ja kanaleike on useimmiten ollut suussasulavaa. Pihvin teko ei kokilla aivan ole hallussa, joten pihvit siis syön mieluummin muualla.

Se miksi jotkut istuvat lomallaan Heikkilässä on varmasti paikan yleistunnelma. Siellä on viihtyisää ja leppoinen meininki. Suomen kieli on pelastus monelle englantia taitamattomalle ja sieltä löytyy samanhenkistä seuraa sekä uusia tuttavuuksia suomalaisten kesken. En lyö lyttyyn niitä, jotka ehdottomasti välttävät kaikkea mikä liittyy omaan kotimaahan lomamatkallaan, ymmärrän kyllä hyvin heitä, mutta en ymmärrä kritiikkiä, jota monet viljelevät toisille, suomi-ilmiöitä kaipaaville. Eihän se tarkoita että nämä ihmiset, jotka lomallaan Heikin Baarissa käyvät, tee muuta kuin siellä istuvat. Kyllä siitä huolimatta paikallinen kulttuuri ja kaupunki voivat tulla tutuiksi. Tuskinpa monikaan lomamatkalleen tullut turisti sentään 24/7 kyseisessä paikassa istu. Tai sitten pitää olla melko hupsu ;)

Niin ja sitten niistä pojista. Heikin Baarin skaala on kirjava, vaikka työntekijöitä ei loppujen lopuksi ole niin paljoa. On hassua, ihanaa, mukavaa, söpöä, iljettävää tai ärsyttävää sekä tyrkkyä. Vähän riippuu turistista ja hänen luonteestaan mikä uppoaa. Itselläkin joskus menee hermo tiettyihin tyyppeihin. Yleisesti ottaen Heikkilässä saa rauhassa nauttia olostaan ja vain olla jos haluaa. Haluat sitten hauskuuttelua tai vähän vakavempaa keskustelua, on se mahdollista. Yleensä ainakin. Yleisesti pojat tuntuvat ymmärtävän asiakkaiden eri tarpeet ja huomaavat miten kukin asiakas pitää milloinkin ottaa vastaan. Tosin on joskus asia toisinkin. Onhan se niin, että useat tytöt ovat ihastuneet poikiin ja lopulta pettyneet enemmän tai vähemmän. Pojat ovat hauskoja ja hurmaavia, joskus vilpittömästi, joskus väkisin, näin kaikkialla missä turismista puhutaan. Kuitenkin Alanya on turismin keskus, jossa kesällä melkein kaikki tekevät töitä rahan eteen pitkää päivää. Silloin on jaksettava hymyillä ja kerrottava vitsejä sekä hurmata asiakkaita. Hurmauksella en nyt tarkoita sitä, että saadaan tyttö illan päätteeksi mukaan, vaikka sitäkin tapahtuu. Lähinnä tarkoitan sitä, että saadaan asiakas viihtymään ikään tai sukupuoleen katsomatta. Se on tärkeää ja siinä Heikkilän pojat suurimmaksi osaksi onnistuvat ja siinä on juuri mielestäni se suuri menestyksen salaisuus.

Mutta nyt kello rientää ja minun on aika painaa pääni tyynyyn sekä vaipua untenmaille.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Sitä sun tätä

Taas on ollut kiireistä, joten en ole kerinnyt kirjoittelemaan... Nyt pikkuneiti nukkuu, mies on töissä ja kone on vapaana, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni.

Kipeenä tässä on nyt oltu, flunssassa kolmisen päivää. Vihdoin alkaa olo jo hieman paremmalta onneksi tuntumaan, kun muina päivinä on veto ollut ihan poissa. Flunssasta huolimatta olen touhuillut sitä sun tätä ja hermoillut keittiöremontin vuoksi, koska vieläkään ei keittiö ole aivan valmis. Edellispäivänä työmies tuli viimeistelemään keittiöremppaa eli laittamaan kaakelit seinään... Kahden tunnin aherruksen jälkeen seinästä oli puolet valmiina (eikä kaakeloitava pinta--ala ole kovinkaan suuri) ja kaiken lisäksi laatta oli aivan väärä!!! Hermot meni jo siinä kohtaa, mutta eilen sitten vasta menikin, kun uusia laattoja käytiin katsomassa liikkeessä ja vaikka kuinka selostettiin millaista laattaa halutaan, ei viesti tuntunut menevän millään läpi. Vihdoin puolentunnin selonteon jälkeen pääsimme liikkeessä osastolle, jossa oli oikeanlaista laattaa. Sieltä sitten valitsimme mieheni kanssa jonkinlaisen laatan jonka kuvittelemme nyt istuvan keittiön värimaailmaan.
Tänään sitten miehen joka laatat asentaa, piti tulla kahden maissa. No kello on kohta puoli viisi, eikä miehestä mitään tietoa! Soitin miehelleni töihin, että soittaa työnjohtajalle ja käskee hänen lähettää joku toinen mies hoitamaan asian kotiin. Ei tuosta tule mitään, kun kyseinen remppaherra on ollut jo noin viitisen kertaa myöhässä tai ei ole tullut ollenkaan silloin kun on pitänyt. Kun sitten on tullut, on puhelimestaan huudattanut musiikkia täysillä ja työ edistynyt hitaasti. Onneksi muut työmiehet sentään ovat omat hommansa hoitaneet ripeään tahtiin, muuten ei meidän keittiö olisi valmiina vielä ensi kesänäkään!!!

Mutta se siitä remontista tällä erää, ettei verenpaine ihan pilviin asti nouse tässä selostaessa...
Häät muuten menivät kivoissa merkeissä. Menimme sen verran myöhään paikalle, että säästyin kuulemasta pahimpia juoruja ja sain vain nauttia mukavien ihmisten seurasta ja hieman jopa itsekin tanssahdella. Täytyy vielä sanoa, että häihin eksyneet pyörätuolituristit hoitajineen piristivät iltaani entisestään, kun liittyivät tanssilattialle häävieraiden seuraan tanssahtelemaan ja "hienohelma" morsian siinä äitinsä kanssa nokat nyrpällään katselivat muiden ilonpitoa. Turkkilaiset häät kun ovat tunnettuja siitä, että joukkoon voi liittyä melkeinpä kuka vaan halukas.

Pyykkikone se siellä pysähtyi, joten lopettelen tältä erää, mutta tulen pian takaisin jatkamaan juttua!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Elämää...

Tänään on satanut pariin otteeseen ja nyt ilma on ihanan raikas. Ei ole kuuma ei. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ei edes pikkuneidille tarvi ilmastointia laittaa päälle.
Huomenna sitten pitäisi remontti olla valmis. Paastokauden päättänyt juhla kun sotki aikatauluja hieman. No mutta jo näyttää ihan erilaiselta meitin keittiössä. Tilaa on ja niin paljon mukavempaa olla. Nyt vielä pikkuhiljaa sitten siivousten jälkeen kun saisi vielä sisustelut loppuun niin...

Viikko taas vierähti nopiaan. Vanhemmat ja rakas serkkukulta, joka päätti tehdä yllätysvierailun iloksemme, lähtivät lauantaina. Olo on hieman taas orpo ja kyllä ihan kyyneleet vierähtivät silmiin bussin lähtiessä liikkeelle ja meidän jäädessä hotellin edustalle heiluttamaan. Mieheni sitten päätti piristää päivääni viemällä minut läheiseen kahvilaan herkuttelemaan. Kyllähän se suklaavanukas ja pala juustokakkua hieman piristi sekä muutamat pelit Damage peliä Photo Playllä.

Nyt täytyisi vihdoin ja viimein päästä kampaajalle, sinne menoa kun tässä olen suunnitellut jo koko kesän. Loppuviikosta on serkun häät tiedossa ja olisi se ihan mukavaa että hieman olisi jotain piristystä itsellekin näin syksyksi vaikka sitten uuden hiustyylin muodossa.
Tosiaan häät on sitten serkkutytöllä edessä, siis mieheni serkulla ja se taas merkitsee uutta paria tuntista kovassa melussa, tanssimista katsellen. HUOH!! No, kuten jo aikaisemmin olen maininnut, on näissä häissä se hyvä puoli, että sukulaissuhteita tulee hoidettua ja samalla mielenkiinnolla seurattua. Suurena puheenaiheena varmasti siellä ainakin tulee olemaan erään serkun päätös ottaa huivi pois sekä itselle rakkaimman sukulaistytön sairastuminen ja tuleva avioero... Ajatuskin saa jo ihokarvani nousemaan pystyyn, joten toivon vaan välttyväni kuulemasta noita kommentteja.

Neiti se taas vaan kasvaa silmissä. Ensimmäisiä sanantapaisia voi jo hahmotella ja aivan selvästi on sieltä äänteiden joukosta havaittavissa ollut jo "äiti" "isi" "gel"(tule) ja "bir"(yksi) sekä muutama muu sanantapainen. On sitten omaa mielikuvituksen tuotetta tai totta, niin hauskaa on kuulostella neidin pulputusta. Tällä hetkellä odottelen innolla, että saamme pikkuneidin valokuvat haettua valokuvaamosta. Baba-anne kun oli siellä tytön kanssa ollut puolivuotiskuvassa ja ihania kuvia tulikin. Olen siis kuvat jo nähnyt, mutta itselleni en niitä ole vielä päässyt hakemaan. Nyt valokuvien lisäksi odotellaan ala-etuhampaan tuloa innolla. Siellä jo hieman se hammas kun pikistää ja myös tuntuu. Toinen
Neiti on muuten eilisestä lähtien oppinut "vilkuttamaan" ja mikäs sen mielekkäämpää nyt onkaan kuin ihmetellä omaa kädenheilutusta.

torstai 2. syyskuuta 2010

Keittiöremppaa ja turkkilaista tapakulttuuria

JEE, nyt vihdoin se alkoi- kauan odotettu keittiöremontti! Hetki sitten miehet hajottivat keittiön totaalisesti, vanhasta romusta on enää kaakelit ja sementtikasat jäljellä. Hetken kuluttua nekin ovat poissa. Huomenna sitten käymme tarkastamassa kaapit ja valitsemassa uudet materiaalit keittiön kaappeihin. Jotain suunnitelmaa on jo kyllä sen suhteen tehty, mutta lopulliset valinnat tehdään huomenissa. Nyt istun täällä olohuoneessa, jossa on pöydät täynnä ruokatarvikkeita ja sun muuta keittiökamaa, mutta ainakaan näin alussa se ei haittaa, niin onnellinen olen siitä että tuo yli kaksikymmentävuotta vanha keittiönrähjä muuttaa muotoaan. Kaiken lisäksi keittiö laajennetaan parvekkeelle, eli saan suuremman keittiön:)

Ainoa ärsytys tänään oli kun remonttimies ja työnjohtaja tulivat paikalle, oli anoppi heti kärkkymässä ovella ja antamassa miehille ohjeita. Antaisi nyt vain herrojen tehdä työnsä ja tyytyisi katselemaan työn etenemistä. No mutta joo, tämä on tätä kun appivanhemmat asuvat aivan naapurissa... Onhan siinä omatkin hyvät puolensa, varsinkin nyt pienen lapsen kanssa ja siinä suhteessa että on joku muu paikalla kanssani remonttireiskojen kanssa kun mies on töissä.
Mutta joskus kyllä potuttaa, kun oveen koputellaan harvasen päivä useampaan otteeseen jos mistäkin syystä. Koskaan ei saa olla täysin rauhassa.
Näin suomalaisena on tottunut kuitenkin siihen että ystävät ja tuttavat soittavat ja ilmoittavat pääsääntöisesti tulostaan kylään.

No mutta, nyt viikon verran remontin keskellä elellään, sitten pitäisi olla valmista!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Sairastelua ja ärsytystä

Taas on aika vierähtänyt kuin siiviillä... Elokuu on ohi ja syksy saapuu pikkuhiljaa. Täällä sitä syksyn tuloa ei vielä voi huomata. Tai ehkä sen huomaa yöllä muutaman tunnin ajan, jolloin ilma on sen verran "viileämpi" että ilmastoinnin voi sulkea hetkeksi. Ja syksyn tulon voi ehkä aistia myös toisella tavalla; flunssa-aallolla. Turkkilaiset ovat olleet itse nyt flunssan kourissa, eikä meilläkään ihan terveinä olla oltu. Viikko on ollut melko raskas, ensin pikkuneiti oli kuumeessa nelisen päivää, lieneekö sitten hampaiden tulosta, mutta kun kuume hellitti, alkoi flunssa. Nyt neiti vieläkin kyllä yskii, mutta parempaan päin tuntuu menevän tuo olotila. Kaksi päivää on mennyt nyt hyvillä mielin, sitä ennen viikko oli yhtä itkua ja kitinää.


Bileet jatkuvat yhä, syksyn tulosta huolimatta. Nytkin näin päiväsellä läheisestä hotellista kantautuu kovaääninen musiikki, joka sekoittuu jonkun lähiravintolan musiikkiin. Ihan kuin itse olisi satamassa bailaamasssa!
Joskus tuo melu on tervetullutta, mutta joskus sekin alkaa ärsyttämään. Edes joskus kotona olisi kiva saada olla rauhassa ilman häiriötekijöitä. Mutta yleisesti onneksi pidän hälystä ja tohinasta.
Eilen kyllä tiistai markkinoilla olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Hedelmät ja vihannekset ovat markkinoilla edullisia, mutta ihmisiä on aivan liikaa ja kojujen välit ovat niin ahtaat. Turkkilaiset naiset kurvailevat ostoskärryjensä kanssa sinne tänne ja seisoskelevat vaihtamassa kuulumisia naapurin rouvan kanssa keskellä tietä! Rattaiden kanssa siellä kun yrität mennä eteenpäin niin hermothan siinä menee. Nopeaan vain pitää katsoa että mitä sitä aikoo ostaa kotiin syötäväksi.
Onneksi taas jääkaappi pullottaa täyteenahdettuna vihanneksista ja hedelmistä.

Ystävät kaikki ovat nyt lähteneet koti-Suomeen, mutta onneksi taas viikonloppuna saamme viikon verran nauttia vanhempieni ja heidän ystäviensä seurasta.

maanantai 23. elokuuta 2010

Biletystä ja vanhojen muistelua osa 2

Perjantaina sitten olikin bailupäivä.


Olin alustavasti sopinut meneväni perjantai-iltana ulos, mutta unohtanut jo melkein koko homman kun kotona tuntui olevan niin kovin tekemistä. Aika kuluu kuin siivillä lasta hoitaen ja kotitöitä tehden. Mieheni oli taas töissä ja kauppapäivämme oli aikoja sitten mennyt ohi. Tiistaisin kun yleensä käymme kaupoilla. Nyt jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään ja minun oli pakko lähteä ostoksille. Lähdin siis neidin kanssa kävelylle pitkin Damlatas katua ja poikkesimme matkalla ihastelemassa Damlatasin puistoja suihkulähteineen.Vanha hautausmaakin näyttää nykyään niin kauniilta ulkoapäin hienoine muureineen ja kasveineen, kun se ennen oli vain aidattu metalliaidoin... Suuntasimme Aqua Parkin yhteydessä olevaan Migrosiin ja vauhdilla tein ostoksia, kello kun jo oli yli seitsemän illalla ja hetkeä aiemmin olimme sopineet ystävien kanssa että tapaamme noin yhdeksän / puoli kymmenen aikoihin. Minulla ei edes ollut lapsenvahtia järjestettynä silloin vielä!

No, onneksi baba-anne lupautui lapsenvahdiksi ja minä pääsin hurvittelemaan. Aloitimme iltamme EV ravintolasta lähellä Atatürkin patsasta ja söin ihanaa juustokanaa lohkoperunoiden sekä ranskalaisten kera, nauttien hyvästä seurasta sekä live musiikista. Parisen tuntia siinä vierähti ennen kuin suuntasimme satamaan ja kohti Carismaa. Carisma on mukava pieni ravintola/baari, jossa kuitenkin musiikki pauhaa discojen tapaan, mutta jossa mukava on istuskella ja seurata ihmisten kulkua. Sieltäkin, kuten monesta muusta paikasta on hauskoja muistoja, mutta Carismassa voi nähdä vielä osan meidän historiasta, kun kurkistaa toisen kerroksen tähtitaivaskattoa, jota yhdessä parin ystäväni kanssa joskus aikoinaan suunnittelin.

Istuessani siinä katselin haikeasti Kordon ravintolan yläkertaa jossa ennen niin ihana Terrace Bar oli. Ulkoasu ei ole muuttunut, kuin siinä että sisäänkäynti on toisella puolella, mutta nykyään paikka taitaa olla osa Kordonia. En kyllä ole käynyt tarkastamassa, mitä nyt kyseisessä paikassa mahtaa olla.

No Carismasta sitten suuntasimme kohti Robin Hoodia ja ylös Latinoon. Robin Hoodissa oli Hawaii Night ja siellä juuri oli Latinossa vuorossa brasilialaiset tanssijat. Ei jääty niitä sitten katsomaan kun etsimme vain tuttua työntekijää, joka juuri sinä iltana ei sitten sattunut siellä olemaan, vaan suuntasimme alakertaan Robbariin. Taas mieleni täyttyivät muistoista, kun alas portaita astelin...

Aikojen alussa siellä ystävieni kanssa ravasimme pitkin portaita ylös Manhattanille ja taas alas Hard Rock baariin. Nyt näkyvänä muistona on enää Hard Rockin vanha katto ja sama porraskäytävä, mutta mielessä muistot säilyvät aina kirkkaina.

Robin Hoodin ulkoterassilla sitten istuimme loppuillan, kunnes aika oli lähteä kotiin. Tosin ennen kotiin menoa kävimme vielä mieheni kanssa syömässä niin tutulla "soppakadulla", joka Atatürkin patsaalta lähtee ylös kohti Hacetin kaupunginosaa. Tomaattikeitto oli tietysti tilattava, mutta sekasalaatti korvaantui pöytään tuodulla yhteisellä salaatilla ja pyöreät leivät lavash-leivällä. Pienet soppalokantasit ovat nykyään hienoja ravinteleita, mutta yhä ruoat ovat suussasulavia ja aamuöinen tunnelma sama kuin vuosia sitten.

Näin siis taittui tämä perjantai-ilta launtai aamuun vanhan ja uuden vivahteissa.

Biletystä ja vanhojen aikojen muistelua =)

Viikko on ollut melkoinen. Mies oli töissä yötä päivää ja itse olen kotosalla suurimman osan viikosta viettänyt pikkuneidin kanssa, jonka päivät ovat olleet nyt hieman itkuisia. Johtuneeko sitten hampaiden tulosta, kun nyt pari päivää on kuume vaivannut. No olemme me sentään ehtineet jotain kivaakin tehdä.

Keskiviikkona olimme neitosen kanssa Sifalar hotellin altaalla uimassa ja nautimme ystäviemme kanssa mukavasta iltapäivästä jutustellen niitä näitä. Torstaina sitten istuskelimme iltaa parhaan turkkilaisen ystävättäreni (joka on myös mieheni serkku), sekä toisen serkun kanssa miehen tädin luona. Siemailimme teetä parvekkeella syömisen jälkeen ja nautimme ihanasta tuulenvireestä sekä mahtavista maisemista ympärillämme. Toisella puolella vuoret kietoivat meidät syliinsä, toisella taas saimme ihastella Kale linnoituksen valaistusta. Kale linnoitus ikään kuin vartioi Alanyaa ja sen sijainti vuorella joka jakaa Alanyan kahteen osaan, itäiseen ja läntiseen, varmistaa sen että linnoitusta ei voi olla huomaamatta.Varsinkin iltaisin näky on mahtava, kun pimeässä loistaa 1200-luvulta peräisin oleva Kale.

Siinä istuessamme siis ihailimme maisemía ja jutustelimme niitä näitä ja ilta kului kuin siivillä. Muistelin vanhoja aikoja, kun ensimmäisen kerran saavuimme Alanyaan 14vuotta sitten. Muistan aina tuon tunteen kun yöllä saavuimme Turkkiin ja bussissa istuskellessani katselin valtavaa punertavaa kuuta ja ajattelin, että olen nyt Aasiassa. Jotenkin se tuntui niin kovin eksoottiselta, vaikka muuten en edes koko lomasta ollut kiinnostunut ollenkaan.
Silloin ensimmäisen kerran olimme Hotelli Arassa, joka sijaitsee aivan nykyisen Heikin Baarin vieressä. Hotelli on yhä paikoillaan, mutta nimeään se on vaihtanut Auroraksi. Usein Heikin Baarissa istuessani katselen hotellin parvekkeelle, jossa meillä ystäväni kanssa oli huone ja muistelen ensimmäistä lomaamme täällä. Heikin Baarin tilalla oli silloin bambuvarjoin ja -aidoin koristeltu Dino´s pizzeria ja siellä sitä pizzaa sitten syömässä ahkerasti käytiinkin. Nykyisten hotellien ja talojen paikalla, Heikin Baaria vastapäätä, siihen aikaan ei ollut kuin lehmälaidunta ja pitkää ruohikkoa. Siinä missä mieheni tädit nyt omistavat kerrostalonsa, oli pelkät rakenteet pystyssä. Hassua, miten sitä taas on näillä ihan samoilla kulmilla, josta silloin aikoinaan olemme alkaneet Turkin historiamme ystävieni kanssa. Kuitenkin tässä vuosien varrella on Alanya tullut meille tutuksi sieltä sun täältä. Minusta on aina hauskaa autolla kulkiessamme osoitella miehelleni tai tutuilleni että "Hei tuolla me joskus kavereiden kanssa asuimme!" Ja niitähän paikkoja on ollut useita :)

Mutta nyt takaisin nykyypäivään, ja ihan lähihistoriaan, eli torstai-iltaan. Serkkutyttöjen luota lähdettyämme piipahdimme Heikkilässä hakemassa mukaamme suomalaiset ystävämme meille. Oli kiva taas kahvia maistellen jutustella ja vaan olla.

tiistai 17. elokuuta 2010

Itkua ja iloa

Tänään oli melko raskas päivä. Mies oli töissä koko päivän ja nyt siis vielä yönkin. Pikkuneiti oli niin seurankipeä, että en edes vessassa voinut käydä rauhassa, kun jo huudettiin täyttä häkää takaisin. Päiväunetkaan eivät auttaneet, tai no, puolentunnin unet eivät ehkä kovin piristäneet. Nukuttiin onneksi sitten tunti molemmat olohuoneen sohvalla, jonka seurauksena minun siivousaikeeni jäivät kuin jäivät taas vain aikomuksiksi. Kiireellä sentään ehdin tiskata ja hajottaa yhden lautasenkin. Neidin perunat poltin kattilanpohjaan, kun unohdin laittaa kaasua pienemmälle teholle. No onneksi oli valmiina kasvismössöt ja kananmuna, jotta rakas lapsukainen sai hieman kiinteitä syödäkseen. Tai mitä hän nyt söi... Melkoista pelaamista oli syöminen ja loppujen lopuksi kananmunaa oli pitkin ja poikin olohuonetta ja molempien meidän vaatteissa.
Mummin kanssa sentään saatiin tänään jutustella mesessä ja niin sain minäkin hetken hengähtää ja touhuta muuta kun neiti leikki mobilellaan ja mummi viihdytti neitoa videopuhelun välityksellä.
Loppujen lopuksi pääsimme ulos ja siellä saimme kumpikin olostamme nauttia. Kaiken lisäksi näin pitkästä aikaa vanhoja hyviä ystäviäni, joita en ole vuosiin tavannut, mutta Facebookissa pitänyt yhteyttä. Olo tuntui heti kotoisalta kun sain heidän kanssaan hetken viettää aikaa. Isiäkin neiti pääsi tervehtimään, kun tämä sattui saman kadun varrella olevassa ravintolassa illallistaa pomonsa ja työtoverinsa kanssa.
Iltamme neidin kanssa jatkui Heikin Baarissa, jossa kävin kanakeittoa syömässä ja ammentamassa taas itseeni Suomi spirittiä. Hyvillä ja levollisin mielin palasimme kotiin, odottamaan mitä huominen tuopi tullessaan. Hyvää yötä tai iyi geceler tältä erää.

lauantai 14. elokuuta 2010

Elämää Turkin Rivieralla: Näin sitä elellään

Elämää Turkin Rivieralla: Näin sitä elellään: "Ei ole ehtinyt muutamaan päivään kirjoittelemaan, mutta nyt olen taas täällä. Viikko sitten ystävämme Suomesta tulivat kolmeksi viikoksi Al..."

Näin sitä elellään

Ei ole ehtinyt muutamaan päivään kirjoittelemaan, mutta nyt olen taas täällä.
Viikko sitten ystävämme Suomesta tulivat kolmeksi viikoksi Alanyaan, mikä on ihanaa kun saa nähdä tuttuja kasvoja ja vielä jutella sujuvasti suomeksi.
Olen siis ollut melko kiireinen viimeiset päivät. Tai no, kiireinen ja kiireinen, mutta laiskotellut kyllä. Koti on odottanut siivoamista jo jonkin aikaa. Tänään sentään sain pölyt pyyhittyä ja koneellisen pyykkiä pestyä.
Mutta muuten olenkin sitten vain kahvitellut kavereiden kanssa, joko meillä tai Heikin Baarissa. Erään toisen suomalaisnaisen kanssa olen käynyt istumassa iltaa satamassa ja syömässä fajitasia La Luna ravintolassa. On ihanaa vain saada jutustella niitä näitä, tyttöjen höpinöitä.
Turkkilaisten naisten kanssa sekin onnistuu, mutta kielimuurin takia, ei vitsit tai tarinat ihan aivan yhtä hyvin uppoa kuin omalla kotikielellä. Turkin kieli nyt on petraantunut ja suurimman osan puheista kyllä ymmärrän, mutta puhuminen on välillä hankalaa. Kyllä small talk luonnistuu ja vähän syvempikin keskustelu on mahdollista, mutta eihän sitä fiilistä mikään voita kun suomenkielellä saa jutustella!

Eilen tuli käytyä siellä Sapaderen kanyonissa, joka on tuttu Nelosen Matkaoppaat sarjastakin. Toiset tykkäävät ja toiset haukkuvat, mutta itse nautin kovin siellä olosta. Maisemat olivat upeita ja jo matkalla sinne istahdimme hetkeksi matkan varrella sijaitsevaan pikku Gözleme ravintolaan, jota eräs turkkilainen pariskunta piti oman kotinsa edustalla. Nainen siinä leipoi meille syötäväksi tuoretta gözlemeä eli ohuen vehnätaikinan sisälle oli laitettu fetajuustoa, persiljaa, chilipippuria, persiljaa sekä kaalia. Tämä gözleme oli melko erilainen mitä yleensä olen syönyt, sillä yleensä sisällä on ollut vain fetaa ja persiljaa tai perunaa. Mutta siis erilaisia variaatioita löytyy. Aina oppii jotain uutta.
Sen jälkeen vierailimme turkkilaisessa kodissa, saimme kotiinvietäväksi Ada cayta eli keltaista teetä ja moskeijaankin taksikuskimme olisi meidät vienyt jos meillä olisi ollut vaan aikaa, mutta aikataulumme oli hieman tiukka, joten moskeijan jätimme väliin.
Meitä siis oli seitsemän hengen porukka sekä kaksi lapsukaista. Ystäväni oli tilannut tutun taksikuskin meitä kuljettamaan.
Sapaderen kanyon oli kaunis paikka. Siellä jylhien maisemien keskellä tunsi itsensä kovin pieneksi. Vesiputousten pauhu ja joen solina sekä sirkkojen sirinä johdattivat meitä läpi kanjonin. Uskaliaimmat kastautuivat kylmään jokiveteen vilvoittelemaan, itse tyydyin kasvojani sekä käsiäni hieman kastamaan veteen pyyhkiäkseni enimmät hiet pois. Kivasti kuntoiluakin siinä samalla sai, kun pientä loivaa ylämäkeä oli kanjoniin meno, varsinkin kun pikkuneiti oli rintarepussa kannettavana, mutta takaisintulo sitten olikin jo joutuisampaa.  Lopuksi kävimme vielä syömässä Alanyan keskustan lähellä olevassa Flash ravintolassa, joka on varsinkin paikallisten sekä sataman discojen sekä ravintolatyöntekijöiden suosiossa.
Reissun jälkeen oli väsynyt mutta tyytyväinen.

Nukkumaan olisi mieli tehnyt aikaisin, mutta ei ihan onnistunut, kun meille tultiin vihdoin ja viimein asentamaan uusi hana suihkuun. No, ihan niin sutjakkaasti sen asentaminen ei käynyt, mutta onneksi nyt meillä on uusi hana ja vessapyttyynkin saimme uuden säiliön vanhan rikkinäisen tilalle :) Keittiöremonttia silti yhä odotan kuin kuuta nousevaa!
Tänään jätimme neidin baba-annelle, eli miehen äidille hoitoon ja lähdimme kahvittelemaan läheiseen kahvilaan mieheni kanssa. Onhan se välillä mukavaa kahdestaankin viettää aikaa. Uusi kahvinkeitinkin ostettiin, vanhasta kun meni pannu rikki parisen päivää sitten sitä tiskatessa. Heikin Baarissa on sitten käyty nyt kahvittelemassa, sieltä kun saa aitoa suomalaista Juhla Mokkaa. No nyt onneksi saa kotona aamukahvit ja ystävätkin voidaan taas kutsua meille kahville näin suomalaisittain.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Häähumua!

Tulimme juuri turkkilaisista häistä. Eräs naapurin tyttö meni naimisiin ja sitä sitten kävimme todistamassa. Täällä Turkissahan on voimassa siviilivihkiminen joka suoritettiin paikanpäällä juhlapaikassa. Tosin koko vihkiminen itsessään jäi oikeastaan huomaamatta, kun se sen verran vähäeleisesti suoritettiin ja musiikin pauhatessa taka-alalla.
En oikein ollut innostunut häistä, mutta ajattelin että miksi sitä kotosallakaan kyyhötän yksikseni neitokaisen kanssa miehen ollessa töissä. Siis häihin lähdimme appivanhempieni sekä miehen sisaren ja naapurin perheen seurassa.
Yllättävää näissä häissä oli vieraiden melko vähäinen määrä, arviolta noin 70 henkeä. Yleensä olen tottunut turkkilaisissa häissä siihen, että vieraiden määrä ylittää sadan. Toinen yllätys oli morsiamen hääpuku, joka odotuksistani poiketen olikin kaunis turkoosi juhlamekko, hyvin yksinkertaisine leikkauksineen ja yksityiskohtineen. Hääpuvut kun tuppaavat olemaan yleisesti melko tyllättyjä ja valkoisia prinsessaunelmia.

Turkkilaiset häät ovat mielestäni melko tylsiä. Niissä vain tanssitaan ja tanssitaan... Morsiamen ja sulhasen tullessa paikalle, tanssivat he "häävalssin", jonka jälkeen morsian tanssii yhdessä ystäviensä kanssa, sitten sulhanen ystäviensä kanssa, sitten tanssitaan kaikki yhdessä. Järjestys ei aina ole sama mutta konsepti on. Juhlijat saavat yleensä pientä naposteltavaa (ruokaa häissä on harvoin tarjolla) sekä alkoholittomia juotavia. Täällä kuten Suomessa on myös tapana naukkailla nurkan takana jotain mehua vahvempaa, mutta ne naukkailijat ovat yksinomaan miehiä.
Morsiuspari leikkaa kakun ja tarjoilijat tuovat valmiiksileikatut pienet kakkupalat pöytiin. Ei siis itsepalvelua täällä häissä. Ja tanssiminen jatkuu taas...
Musiikki on livemusiikkia ja soitto raikaa mahdollisimman lujalla volyymilla.
Nuoremmat ja uskaliaimmat naiset tanssivat tanssilattialla, muiden katsellessa pöydissään ja arvostellessaan toisia. Kuiskis kuiskis vaan siellä täällä kun toisten pukeutumisesta tai tyylistä nähdään vaivaa.
Kuvaaja juoksee pöydästä pöytään kuvia napsimassa, jotka sitten ovat esillä hetkeä myöhemmin ja ostettavissa kotiin vietäväksi.
Näin siis turkkilaisissa häissä täällä Alanyassa, ainakin niissä missä olen ollut. Olisi hauska ollut mennä miehen serkun häihin Ankaraan muutama viikko sitten  ja katsoa, onko siellä samat käytännöt, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet.

No pikkuneiti ainakin viihtyi ja nautti olostaan ja kyllähän se itsellekin ihan kivaa oli olla iltaa istumassa ja kakkua popsimassa. Kakku muuten oli harvinaisen hyvää, suklaamoussekakkua. Yleensä nuo hääkakut ovat pelkkää pahvia, siis eivät maistu miltään, mutta tämä jo ihan menetteli. Muuten kyllä Turkissa leipomoiden kakut minulle maistuvat ja ovat suussasulavia.

Mutta nyt nukkumaan, seuraavia häitä "odotellen". Tai näitä seuraavia tiedossa olevia kyllä ihan mielenkiinnolla odotan, jotka ovat syyskuun puolivälissä, sillä kyseessä on miehen serkkutytön häät. Häät nyt ovat mitä ovat mutta sukulaissuhteita siellä tulee hoidettua ja myös uteliaana seurattua. Tämän suvun sukulaissuhteet kun ovat oma luokkansa.... Mutta siitä toisella kertaa!

torstai 5. elokuuta 2010

Elämän kiertokulku...

Juttelin tässä äiteen kanssa hetki sitten mesessä ja kertoi, että mummuni ei oikeastaan puhu lainkaan nykyään. Ei vain ilmeisesti viitsi... Ei hän viime vuosina ole enää kovin paljoa sanonut, mutta jotain sentään jutuntynkää on irronnut. No kuitenkin, kun äiti oli meiltä lähettänyt terveisiä ja kysellyt muistaako mummu, että meillä on pieni lapsi oli mummu hyhmyillyt ja sanonut lapsenlapsenlapsen muistavansa. Sen lisäksi oli vielä kysynyt mitä me Turkissa teemme :) Ihana mummuseni.

Pienenä ja vähän vanhempanakin vietin paljon aikaa mummun ja pappan luona. Mummu oli kova papupata ja aina hänellä oli sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Pappalle nalkutti kaikesta hyväntahtoisesti. Nyt sitten on sanainen arkku käytetty loppuun ja turhat löpinät jätetty pois.

Omaa pikkuista hoivatessa ja mummun luona kyläillessä olen usein ajatellut, miten se ympyrä vaan sulkeutuu siitä mistä se alkaa... Ensin pieni avuton ihmisolento syntyy maailmaan tarviten hoivaa ja huolenpitoa. Vaippa pitää vaihtaa, kylvetykset tehdä, syöttää jne. Pienen kasvaessa osaa hän vähitellen itse tehdä kaiken, vaippa vaihtuu pelkkiin pöksyihin ja toimet tehdään ensin pottaan, sitten pyttyyn. Vanhetessa taas vaipat saatetaan ottaa käyttöön ja apua tarvitaan arkipäivän askareissa.

Toinen asia, jota olen lähiaikoina jaksanut ihmetellä on, miten aika vaan juoksee eteenpäin hurjaa vauhtia. Meidänkin pikkuneiti on kasvanut niin kovin ja joka päivä jotain uutta saa huomata hänen oppineen. Tänäänkin oli ihanaa nähdä, miten hän puettaessa paitaa päälle työnsi itse kätensä paidan hihasta ulos tai miten hän otti lusikan syödessä itse käteensä ja työnsi sen pois ilmaisten että nyt on masu täys. Eilen hän ensimmäisen kerran otti tukea käsillään vetäessään ylävartaloa ylös. Aikaisemmin kädet ovat työntyneet sivuille ilmaan. Aivan kuin neiti olisi pieni lentokone =) Nyt sitten vaan odotellaan koska neiti lähtee liikkeelle. Jalat olisi jo kovin menossa kun vain osaisi vielä käsiä käyttää samanaikaisesti työntöapuna!

Hmm...

Pari päivää on ollut täynnä touhua. Eilen vihdoin saimme ilmastoinnin makuuhuoneeseen. Kävimme kuin kävimmekin ostamassa sen jo maanantaina, mutta asennusmiehet pääsivät tulemaan vasta eilen.
On se muuten kumma kun Turkissa jotain remonttihommia tehdään, on sotku työn jälkeen aikamoinen. Ei väliä, onko työn määrä suuri vai pieni, aina sama homma. Eilenkin, ilmastointilaitteen asennuksen jälkeen makuuhuoneessa lojui muttereita, johdonpätkiä, ruuveja jne. Ja niitä oli sitten joka puolella. Aivan kuin remonttireiskat haluaisivat jättää "käyntikorttinsa" sanoen; "Hei, täällä me oltiin!!"

No eilinen ilta siis meni siivotessa. Tänään on ollut rauhallisempi päivä kotosalla. Pikkuneidin kanssa ollaan leikitty ja rakkaan serkkutyttösen kanssa juteltu mesessä =)

tiistai 3. elokuuta 2010

Facebookin ihmeellinen maailma

Taas sain todeta, kuinka loistava tuo Facebook onkaan. Aina sieltä löytyy jotain uutta ja vanhaa. Tänään ennemminkin vanhaa...
Parhaan ystävättereni kautta kuulin erään työtoverini facebook fanisivustosta ja päätin mennä vilkaisemaan. Työskentelimme yhdessä kyseisen henkilön kanssa Bistro Bellman nimisessä ravintolassa aikoinaan ja siitä lähtien pidimme vuosia yhteyttä, kunnes sitten eräänä päivänä yhteydenpito vain jäi. Nyt sitten facebookista tosiaan läytyi hänen fanisivustonsa ja kuvia hänestä ja hänen töistään näyttelijänä. Näyttelemisen lisäksi on hän ainakin kirjoittanut yhden käsikirjoituksen elokuvaan jossa itse on pääroolissa ja muutenkin kuvien sekä fanipostin perusteella näyttää miehellä menevän hyvin.
Kirjoitin viestiä hänen seinälleen, mutta tiedä häntä sitten saanko siihen koskaan vastausta.
Mutta se pisti miettimään tuota facebookin ihmeellistä maailmaa.

Aikoinaan kun liityin koko touhuun, ei siellä ollut vielä kovin montaa käyttäjää eikä kovinkaan montaa suomalaista. Sain kutsun eräältä australialaiselta ystävältäni ja päätin käydä tsekkaamassa mikäs moinen FB nyt sitten on. Siellä sitä lähinnä pelattiin Vampires peliä ja kirjoiteltiin viestejä ystäville.
Yhtäkkiä sainkin huomata ystäväpiirini kuulussa naamakirjassa laajentuneen ja löysin yhä uusia ja uusia vanhoja tuttavuuksia kouluajoilta jne.
Tänä päivänä ystäville ei paljoa viestejä ehdi lähetellä eikä aina kaikkien viimeisimpiä tempauksia ehdi lukemaan. Nyt käyttäjinä on ikäskaalaa mummusta vaaviin. Eräskin nelivuotias on saanut omat tunnukset jotta voisi pelata Farmvilleä ja Treasure Islea.
Yhä edelleen kuitenkin on aina mukava huomata miten sitä silloin tällöin saattaa törmätä vanhoihin ystäviin naamakirjan kautta ja oppia mitä kaikkea heille on matkan varrella tapahtunut.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Alanyalife

Alanya on Turkin suosituimpia lomakohteita ja täällä kesäkuukausina väkiluku kasvaakin noin kolminkertaiseksi. Turistien lisäksi kesällä tänne saapuu turkkilaisia vähän joka puolelta Turkkia työtä tekemään ja ansaitsemaan elantoaan talvea varten. Siitä ehkä toisella kertaa enemmän kirjoittelen, mutta nyt pikaisesti Alanyan elämää ympäri vuorokauden.

Kesällä Alanya herää kuin talvihorroksesta. Kesäkuukausina ei ole päivää, jolloin ei olisi hulinaa ja vilskettä. Minusta tämä on ihanaa!!! Aina on jotain tekemistä ja katseltavaa.

Päivällä ihmiset loikoilevat rannalla tai hotellien uima-altailla. Alkuillasta ihmisvilinä on siirtynyt kaduille ja kauppoihin, sekä basaarialueelle, joissa työntekijät tekevät ahkerasti kauppaa ja turistit tinkaavat teekupposet kädessä. Ravintolat täyttyvät illalla ihmisistä auringon laskettua ja ihana valomeri syttyy pimeän tullen. Sataman discot heräävät eloon hieman ennen puoltayötä. Musiikki pauhaa ja ilo raikaa. Discoissa soi viimeisimmät kesähitit ja nostalgiset discokipaleet toinen toistaan mahtavemmalla volyymilla. Discojen sulkeuduttua nälkäiset bailaajat suuntaavat syömään dürümiä eli turkkilaista kebabirullaa, kanaa ja salaattia ohkaisen leivän sisälle käärittynä. Jos uni ei tule silmään vielä diskojen sulkeuduttua, on aina mahdollista jatkaa bailausta Auditorium discossa, jonne on satamasta ilmainen bussikuljetus. Siellä aina aamunsarastukseen on mahdollisuus tanssahdella. Aamulla taas heräillään kukin omaan tahtiinsa ja uusi päivä voi alkaa aamiaisen ja rantaelämän merkeissä!

Rantaelämää

Tänään menimme koko perheen voimalla rannalle uimaan. Sai pikkuneitikin ensimmäisen kerran astua rantahiekalle sekä kokeilla merivettä. Tuntui kovasti nauttivan olostaan. Ja mikäpäs siinä, sen verran ihanaa oli tuo vesi, sopivan lämmintä ja sametinpehmeää.
Ranta oli jo melko hiljainen, koska menimme sinne vasta kuuden jälkeen illalla. Joitakin turisteja oli vielä paikalla, mutta lähinnä paikalliset nauttivat rannallaolosta siihen aikaan illasta.

Alanyassa on kaksi rantaa, itäinen ranta ja Kleopatra ranta länsipuolella. Itse asumme länsipuolella, joten käymme luonnollisesti Kleopatran rannalla. Meiltä kotoa rannalle on vain 100metriä, jos sitäkään, mutta harmillisen vähän sitä on tullut meressä uiskentelusta tai auringonotosta nautittua. Pitäisi ehkä useammin käydä itseään paahtamassa, kun melko kalpea yhä olen vaikka täällä asustankin.
Kateellisena aina katselen turisteja, jotka toiset ovat ruskeita kuin pavut. Toisaalta kyllä en ole mikään auringonottaja, kun en jaksa siellä rannalla maata, joten turha tässä on voivottelemaankaan ruveta. Ja eihän sitä pienen kanssa voi rannalla keskellä päivää oleskella.
Mutta toivottavasti nyt saamme itsemme edes hieman useammin raahattua meren äärelle iltasella, jotta pikkuneiti pääsee nauttimaan rantaelämästä :)

Huh hellettä!!!

Nyt on jo keskiyö ja täällä yhä kuuma kuin mikä! Ilmastointi suhisee päällä melkein 24/7 ja nukumme kaikki pikkuruisessa olohuoneessamme, jossa tällä hetkellä on ainoa kunnon ilmastointi. No, huomenna pitäisi mennä katselemaan ilmastointilaitetta myös makuuhuoneeseen... siis maanantaita tarkoitan. Toivotaan että tämä aikomus todella toteutuu, sillä mieheni tuntuu nykyään olevan sellainen "I will" mies... Eli asiat tehdään omalla painollaan, eikä nyt ja heti.
Nyt olohuoneemme on täynnä tavaraa, kuten petivaatteita, omia, miehen ja lapsen vaatteita, lapsen leluja, vaipanvaihtoalustaa jne...Samaisessa olohuoneessa sijaitsee myös ruokapöytämme ja tietenkin tietokone, joten olohuone on saanut uuden merkityksen sekatavarahuoneena. Itselle asia on melkoinen kauhistus, sillä yleensä en vastaavaa sekamelskaa kauaa katsele. Nyt on vain nöyrrytty kuumuuden edessä.

Mutta onneksi ei tätä kuumuutta enää kauaa pitäisi jatkua, kait. Yleensä elokuun jälkeen tai jo puolenvälin jälkeen helpottaa. Vaikka toisaalta en minä kuumuutta valita vilukissa kun olen. Mutta kyllä sitä voi turhankin kuuma joskus olla. Kuumuus se saa pään sekaisin yhdellä jos toisella... Mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla :)

Hosgeldin!!!

Tervetuloa seuraamaan elämää Alanyassa.
Kirjoittelen omasta jokapäiväisestä elämästämme sekä omia näkemyksiäni ja ajatuksiani jaan kanssanne yleisesti liittyen kulttuurieroihin, turismiin jne.

Asiaa on kertynyt vaikka kuinka ja mietinkin mistä sitä aloittaisi... Nyt ainakin on paikka jossa purkaa tuntojaan, jakaa ilon aiheita ja mielipahaa. Molempia on riittämiin. Ihmetyksen aiheet eivät tältä neidolta lopu!!! Tai pitäisi kait sanoa naiselta, tai rouvalta, mutta jotenkaan nuo sanat eivät luonnu omaan suuhun itsestä puhuttaessa. Mutta siis pidemmittä puheitta, tässä teille kaikille aiheesta kiinnostuneille Alanyan loistoa ja kurjuutta :)