lauantai 25. syyskuuta 2010

Alanya ja Heikin Baari

Oli ihan pakko kirjoittaa Heikin Baarista, kun tuossa edellispäivänä googlettaessani Alanyasta juttuja ihan omaksi huvikseni, huomasin taas kuinka suosittu keskustelunaihe tuo kyseinen baari keskustelupalstoilla on.

Itse olen ensimmäisellä lomamatkallamme asunut hotellissa aivan Heikkilän vieressä, tuolloin tosin Heikin Baaria ei ollut olemassa vaan kyseinen paikka oli Dino´s restaurant.
Kului vuosia ennenkuin taas kävin kyseisessä paikassa ja silloin ravintola oli jo muuttunut suomalaisten suosimaksi karaokebaariksi.

Heikin Baarihan on kuuluisa siitä, että siellä palvelu pelaa suomenkielellä, omistaja Heikki on asunut vuosia Suomessa pienestä lähtien ja kahvi on aina takuuvarmasti Juhla Mokkaa tai ainakin suomalaista merkkiä. Kaikki halukkaat pääsevät laulamaan karaokea suomeksi joka päivä.

Tämä kyseinen baari tuntuu olevan innoittajana monien ja taas monien keskustelupalstojen lukijoiden kommentteihin. Niin hyviä kuin huonoja mielipiteitä tuntuu riittävän, puolesta ja vastaan. Enimmäkseen kiistellään siitä, onko hienoa vai tyhmää istua lomallansa Suomi-baarissa ulkomailla. Toinen kova puheenaihe on tietysti ne ihanat/inhottavat baarin pojat sekä paikan ruokalista.

Itse olen yleensä kaihtanut lomalla suomalaisuutta ja paikkoja, jossa suomalaisia saattaa nähdä. Olen kuitenkin aina seurannut innolla suomalaisten käytöstä lomamatkoilla, miten he pukeutuvat, miten puhuvat, miten käyttäytyvät jne. Heikin Baarissa tätä kaikkea voi ilolla ja kauhulla seurata.
Nyt paikka on yksi kantapaikoistamme, sillä ravintola on lähellä kotiamme, sinne on mukava piipahtaa kahville, jos oma keitin on ollut rikki tai kahvi loppu. Siellä olen myös saanut seurata suomikanavia ja suosikkisarjojani, joita en muuten täällä pystyisi katsomaan. Netin kautta kun ei läheskään kaikkia ohjelmia näe. Paikka on myös suosittu monien ystävieni ja tuttujeni piirissä, joten sinne on helppo suunnistaa kavereita moikkaamaan. Näin ainakin suomalaisena ulkomailla pidemmän aikaa oleskelleella on mukavaa välillä käydä hakemassa suomi-vaikutteita.

Ruoka on kiistanalainen aihe keskusteluissa ja itsekin olen joutunut valitettavasti toteamaan useammin kuin kerran, että kokki ei ihan parhaassa terässä ole ehkä ollut sinä päivänä. Kuitenkin padat ja kanakeitto vievät aina pisteet kotiin ja kanaleike on useimmiten ollut suussasulavaa. Pihvin teko ei kokilla aivan ole hallussa, joten pihvit siis syön mieluummin muualla.

Se miksi jotkut istuvat lomallaan Heikkilässä on varmasti paikan yleistunnelma. Siellä on viihtyisää ja leppoinen meininki. Suomen kieli on pelastus monelle englantia taitamattomalle ja sieltä löytyy samanhenkistä seuraa sekä uusia tuttavuuksia suomalaisten kesken. En lyö lyttyyn niitä, jotka ehdottomasti välttävät kaikkea mikä liittyy omaan kotimaahan lomamatkallaan, ymmärrän kyllä hyvin heitä, mutta en ymmärrä kritiikkiä, jota monet viljelevät toisille, suomi-ilmiöitä kaipaaville. Eihän se tarkoita että nämä ihmiset, jotka lomallaan Heikin Baarissa käyvät, tee muuta kuin siellä istuvat. Kyllä siitä huolimatta paikallinen kulttuuri ja kaupunki voivat tulla tutuiksi. Tuskinpa monikaan lomamatkalleen tullut turisti sentään 24/7 kyseisessä paikassa istu. Tai sitten pitää olla melko hupsu ;)

Niin ja sitten niistä pojista. Heikin Baarin skaala on kirjava, vaikka työntekijöitä ei loppujen lopuksi ole niin paljoa. On hassua, ihanaa, mukavaa, söpöä, iljettävää tai ärsyttävää sekä tyrkkyä. Vähän riippuu turistista ja hänen luonteestaan mikä uppoaa. Itselläkin joskus menee hermo tiettyihin tyyppeihin. Yleisesti ottaen Heikkilässä saa rauhassa nauttia olostaan ja vain olla jos haluaa. Haluat sitten hauskuuttelua tai vähän vakavempaa keskustelua, on se mahdollista. Yleensä ainakin. Yleisesti pojat tuntuvat ymmärtävän asiakkaiden eri tarpeet ja huomaavat miten kukin asiakas pitää milloinkin ottaa vastaan. Tosin on joskus asia toisinkin. Onhan se niin, että useat tytöt ovat ihastuneet poikiin ja lopulta pettyneet enemmän tai vähemmän. Pojat ovat hauskoja ja hurmaavia, joskus vilpittömästi, joskus väkisin, näin kaikkialla missä turismista puhutaan. Kuitenkin Alanya on turismin keskus, jossa kesällä melkein kaikki tekevät töitä rahan eteen pitkää päivää. Silloin on jaksettava hymyillä ja kerrottava vitsejä sekä hurmata asiakkaita. Hurmauksella en nyt tarkoita sitä, että saadaan tyttö illan päätteeksi mukaan, vaikka sitäkin tapahtuu. Lähinnä tarkoitan sitä, että saadaan asiakas viihtymään ikään tai sukupuoleen katsomatta. Se on tärkeää ja siinä Heikkilän pojat suurimmaksi osaksi onnistuvat ja siinä on juuri mielestäni se suuri menestyksen salaisuus.

Mutta nyt kello rientää ja minun on aika painaa pääni tyynyyn sekä vaipua untenmaille.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Sitä sun tätä

Taas on ollut kiireistä, joten en ole kerinnyt kirjoittelemaan... Nyt pikkuneiti nukkuu, mies on töissä ja kone on vapaana, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni.

Kipeenä tässä on nyt oltu, flunssassa kolmisen päivää. Vihdoin alkaa olo jo hieman paremmalta onneksi tuntumaan, kun muina päivinä on veto ollut ihan poissa. Flunssasta huolimatta olen touhuillut sitä sun tätä ja hermoillut keittiöremontin vuoksi, koska vieläkään ei keittiö ole aivan valmis. Edellispäivänä työmies tuli viimeistelemään keittiöremppaa eli laittamaan kaakelit seinään... Kahden tunnin aherruksen jälkeen seinästä oli puolet valmiina (eikä kaakeloitava pinta--ala ole kovinkaan suuri) ja kaiken lisäksi laatta oli aivan väärä!!! Hermot meni jo siinä kohtaa, mutta eilen sitten vasta menikin, kun uusia laattoja käytiin katsomassa liikkeessä ja vaikka kuinka selostettiin millaista laattaa halutaan, ei viesti tuntunut menevän millään läpi. Vihdoin puolentunnin selonteon jälkeen pääsimme liikkeessä osastolle, jossa oli oikeanlaista laattaa. Sieltä sitten valitsimme mieheni kanssa jonkinlaisen laatan jonka kuvittelemme nyt istuvan keittiön värimaailmaan.
Tänään sitten miehen joka laatat asentaa, piti tulla kahden maissa. No kello on kohta puoli viisi, eikä miehestä mitään tietoa! Soitin miehelleni töihin, että soittaa työnjohtajalle ja käskee hänen lähettää joku toinen mies hoitamaan asian kotiin. Ei tuosta tule mitään, kun kyseinen remppaherra on ollut jo noin viitisen kertaa myöhässä tai ei ole tullut ollenkaan silloin kun on pitänyt. Kun sitten on tullut, on puhelimestaan huudattanut musiikkia täysillä ja työ edistynyt hitaasti. Onneksi muut työmiehet sentään ovat omat hommansa hoitaneet ripeään tahtiin, muuten ei meidän keittiö olisi valmiina vielä ensi kesänäkään!!!

Mutta se siitä remontista tällä erää, ettei verenpaine ihan pilviin asti nouse tässä selostaessa...
Häät muuten menivät kivoissa merkeissä. Menimme sen verran myöhään paikalle, että säästyin kuulemasta pahimpia juoruja ja sain vain nauttia mukavien ihmisten seurasta ja hieman jopa itsekin tanssahdella. Täytyy vielä sanoa, että häihin eksyneet pyörätuolituristit hoitajineen piristivät iltaani entisestään, kun liittyivät tanssilattialle häävieraiden seuraan tanssahtelemaan ja "hienohelma" morsian siinä äitinsä kanssa nokat nyrpällään katselivat muiden ilonpitoa. Turkkilaiset häät kun ovat tunnettuja siitä, että joukkoon voi liittyä melkeinpä kuka vaan halukas.

Pyykkikone se siellä pysähtyi, joten lopettelen tältä erää, mutta tulen pian takaisin jatkamaan juttua!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Elämää...

Tänään on satanut pariin otteeseen ja nyt ilma on ihanan raikas. Ei ole kuuma ei. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ei edes pikkuneidille tarvi ilmastointia laittaa päälle.
Huomenna sitten pitäisi remontti olla valmis. Paastokauden päättänyt juhla kun sotki aikatauluja hieman. No mutta jo näyttää ihan erilaiselta meitin keittiössä. Tilaa on ja niin paljon mukavempaa olla. Nyt vielä pikkuhiljaa sitten siivousten jälkeen kun saisi vielä sisustelut loppuun niin...

Viikko taas vierähti nopiaan. Vanhemmat ja rakas serkkukulta, joka päätti tehdä yllätysvierailun iloksemme, lähtivät lauantaina. Olo on hieman taas orpo ja kyllä ihan kyyneleet vierähtivät silmiin bussin lähtiessä liikkeelle ja meidän jäädessä hotellin edustalle heiluttamaan. Mieheni sitten päätti piristää päivääni viemällä minut läheiseen kahvilaan herkuttelemaan. Kyllähän se suklaavanukas ja pala juustokakkua hieman piristi sekä muutamat pelit Damage peliä Photo Playllä.

Nyt täytyisi vihdoin ja viimein päästä kampaajalle, sinne menoa kun tässä olen suunnitellut jo koko kesän. Loppuviikosta on serkun häät tiedossa ja olisi se ihan mukavaa että hieman olisi jotain piristystä itsellekin näin syksyksi vaikka sitten uuden hiustyylin muodossa.
Tosiaan häät on sitten serkkutytöllä edessä, siis mieheni serkulla ja se taas merkitsee uutta paria tuntista kovassa melussa, tanssimista katsellen. HUOH!! No, kuten jo aikaisemmin olen maininnut, on näissä häissä se hyvä puoli, että sukulaissuhteita tulee hoidettua ja samalla mielenkiinnolla seurattua. Suurena puheenaiheena varmasti siellä ainakin tulee olemaan erään serkun päätös ottaa huivi pois sekä itselle rakkaimman sukulaistytön sairastuminen ja tuleva avioero... Ajatuskin saa jo ihokarvani nousemaan pystyyn, joten toivon vaan välttyväni kuulemasta noita kommentteja.

Neiti se taas vaan kasvaa silmissä. Ensimmäisiä sanantapaisia voi jo hahmotella ja aivan selvästi on sieltä äänteiden joukosta havaittavissa ollut jo "äiti" "isi" "gel"(tule) ja "bir"(yksi) sekä muutama muu sanantapainen. On sitten omaa mielikuvituksen tuotetta tai totta, niin hauskaa on kuulostella neidin pulputusta. Tällä hetkellä odottelen innolla, että saamme pikkuneidin valokuvat haettua valokuvaamosta. Baba-anne kun oli siellä tytön kanssa ollut puolivuotiskuvassa ja ihania kuvia tulikin. Olen siis kuvat jo nähnyt, mutta itselleni en niitä ole vielä päässyt hakemaan. Nyt valokuvien lisäksi odotellaan ala-etuhampaan tuloa innolla. Siellä jo hieman se hammas kun pikistää ja myös tuntuu. Toinen
Neiti on muuten eilisestä lähtien oppinut "vilkuttamaan" ja mikäs sen mielekkäämpää nyt onkaan kuin ihmetellä omaa kädenheilutusta.

torstai 2. syyskuuta 2010

Keittiöremppaa ja turkkilaista tapakulttuuria

JEE, nyt vihdoin se alkoi- kauan odotettu keittiöremontti! Hetki sitten miehet hajottivat keittiön totaalisesti, vanhasta romusta on enää kaakelit ja sementtikasat jäljellä. Hetken kuluttua nekin ovat poissa. Huomenna sitten käymme tarkastamassa kaapit ja valitsemassa uudet materiaalit keittiön kaappeihin. Jotain suunnitelmaa on jo kyllä sen suhteen tehty, mutta lopulliset valinnat tehdään huomenissa. Nyt istun täällä olohuoneessa, jossa on pöydät täynnä ruokatarvikkeita ja sun muuta keittiökamaa, mutta ainakaan näin alussa se ei haittaa, niin onnellinen olen siitä että tuo yli kaksikymmentävuotta vanha keittiönrähjä muuttaa muotoaan. Kaiken lisäksi keittiö laajennetaan parvekkeelle, eli saan suuremman keittiön:)

Ainoa ärsytys tänään oli kun remonttimies ja työnjohtaja tulivat paikalle, oli anoppi heti kärkkymässä ovella ja antamassa miehille ohjeita. Antaisi nyt vain herrojen tehdä työnsä ja tyytyisi katselemaan työn etenemistä. No mutta joo, tämä on tätä kun appivanhemmat asuvat aivan naapurissa... Onhan siinä omatkin hyvät puolensa, varsinkin nyt pienen lapsen kanssa ja siinä suhteessa että on joku muu paikalla kanssani remonttireiskojen kanssa kun mies on töissä.
Mutta joskus kyllä potuttaa, kun oveen koputellaan harvasen päivä useampaan otteeseen jos mistäkin syystä. Koskaan ei saa olla täysin rauhassa.
Näin suomalaisena on tottunut kuitenkin siihen että ystävät ja tuttavat soittavat ja ilmoittavat pääsääntöisesti tulostaan kylään.

No mutta, nyt viikon verran remontin keskellä elellään, sitten pitäisi olla valmista!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Sairastelua ja ärsytystä

Taas on aika vierähtänyt kuin siiviillä... Elokuu on ohi ja syksy saapuu pikkuhiljaa. Täällä sitä syksyn tuloa ei vielä voi huomata. Tai ehkä sen huomaa yöllä muutaman tunnin ajan, jolloin ilma on sen verran "viileämpi" että ilmastoinnin voi sulkea hetkeksi. Ja syksyn tulon voi ehkä aistia myös toisella tavalla; flunssa-aallolla. Turkkilaiset ovat olleet itse nyt flunssan kourissa, eikä meilläkään ihan terveinä olla oltu. Viikko on ollut melko raskas, ensin pikkuneiti oli kuumeessa nelisen päivää, lieneekö sitten hampaiden tulosta, mutta kun kuume hellitti, alkoi flunssa. Nyt neiti vieläkin kyllä yskii, mutta parempaan päin tuntuu menevän tuo olotila. Kaksi päivää on mennyt nyt hyvillä mielin, sitä ennen viikko oli yhtä itkua ja kitinää.


Bileet jatkuvat yhä, syksyn tulosta huolimatta. Nytkin näin päiväsellä läheisestä hotellista kantautuu kovaääninen musiikki, joka sekoittuu jonkun lähiravintolan musiikkiin. Ihan kuin itse olisi satamassa bailaamasssa!
Joskus tuo melu on tervetullutta, mutta joskus sekin alkaa ärsyttämään. Edes joskus kotona olisi kiva saada olla rauhassa ilman häiriötekijöitä. Mutta yleisesti onneksi pidän hälystä ja tohinasta.
Eilen kyllä tiistai markkinoilla olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Hedelmät ja vihannekset ovat markkinoilla edullisia, mutta ihmisiä on aivan liikaa ja kojujen välit ovat niin ahtaat. Turkkilaiset naiset kurvailevat ostoskärryjensä kanssa sinne tänne ja seisoskelevat vaihtamassa kuulumisia naapurin rouvan kanssa keskellä tietä! Rattaiden kanssa siellä kun yrität mennä eteenpäin niin hermothan siinä menee. Nopeaan vain pitää katsoa että mitä sitä aikoo ostaa kotiin syötäväksi.
Onneksi taas jääkaappi pullottaa täyteenahdettuna vihanneksista ja hedelmistä.

Ystävät kaikki ovat nyt lähteneet koti-Suomeen, mutta onneksi taas viikonloppuna saamme viikon verran nauttia vanhempieni ja heidän ystäviensä seurasta.