keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Aurinkoa

Vihdoin sateet ovat väistyneet auringon tieltä, uskoisin. Parisen päivää loppuviikosta satoi kaatamalla, mutta nyt aurinko paistaa lämpimästi ja tänään tuntui jopa itseasiassa olevan paikkapaikoin hieman jo kuuma neuletakki päällä! Turisteja on tullut lisää, suurin osa yhä iäkkäämpiä rouvia ja herroja, mutta myös perheitä olen bongaillut siellä sun täällä. Kahvilat täyttyvät niin turisteista kuin paikallisistakin ja turkkilaiset miehet ovat jalkautuneet paikallisiin kahviloihin pelailemaan korttia tai okeyta, tupakkia ja teetä siemaillen.
Hotellit, ravintolat ja kaupat ovat valmistautumassa kesän turistikauteen ja vasaran pauke sekä hitsausäänet ovat  arkipäivää joka puolella kaupunkia.

Heikin baarin faneille tiedoksi että paikka avautuu kuulemani mukaan 14.päivä tätä kuuta eli vajaan kahden viikon päästä.
Tänään siitä ohitse kävellessäni huomasin, että tien toiselle puolelle ollaan avaamassa todennäköisemmin Deturin toimistoa. Ainakin liikehuoneiston yläpuolelle oli tullut Deturin logo...

Kävelinpä tänään 25metrin katua pitkin ja ihanaa oli kun kukaan ei perään huudellut. Takaisin kotiin tullessa kävelin pitkin Atatürkin katua, eli pääkatua ja pitihän se arvata, että siellä jo innokkaimmat kauppiaat turisteja pongailevat. Oma saldo tänään oli yksi "Merhaba", yksi "Hey there! Germany?!?" ja yksi "Hello hello"...
Joskus täällä on rasittavaa kuljeskella yksinään kun kaikki aina huutelee. Pitäisi olla mukana aina kyltti jossa lukisi, "Hei hei, minä asun täällä. Olen vain kävelyllä. Mitään en osta!"

Mitäs tänne muuta, meidän neiti täytti vuoden ja muutamaa päivää myöhemmin lähti vihdoin kävelemään omatoimisesti. Nyt sitten odotellaan alahampaita, jotka melkein ovat jo puhjenneet ja ylähampaita, jotka kovasti tekevät tuloaan. Unettomia öitä siis...
Suomeen olisi taas suunta lauantaina. Kuuden viikon pyörähdys tehdään Suomessa ja sitten taas takaisin kera vanhempien, serkun ja tädin =)