torstai 21. maaliskuuta 2013

Rajoja ja rakkautta vai niiden puute?

Kävin jokin aika sitten mielenkiintoisen keskustelun mieheni serkun kanssa. Keskustelimme lasten kasvatuksesta ja kasvatuksen tuloksista. Keskustelimme, miten vanhempien välinpitämättömyys ja itsekkyys voi joskus ottaa vallan ja lapsi siinä sivussa unohtuu. Mitä silloin tulisi tehdä? Onko rakkautta kuljettaa lasta pitkin kyliä, silloin kun lapsen jo pitäisi olla omassa sängyssään nukkumassa? Tai lapsi puolikuntoisena joutuu viettämään aikaansa sukulaisten tai ystävien luona vanhempien eläessä kadotettua nuoruuttaan. Mitä kun lapsi joutuu kokemaan vanhemman nyrkin iskut tai katsomaan vanhemman kännäämistä. Joskus vaan vanhemmat eivät osaa asettaa lapsilleen rajoja vaikka muuten kaikki olisikin päällisin puolin kunnossa. Siinä keskustellessamme, siirtyi puhe Suomen lastenhuoltoon. Kerroin hieman huostaanotoista ja niihin johtaneista yleisimmistä syistä. Kerroin siitä työstä jota näiden huostaanotettujen lasten vuoksi pyritään tekemään. Kerroin huostaanoton varjopuolista ja onnistumisen tunteista.
Suomessa lasten huostaanotot ovat jo arkipäivää. Toisinaan lapset ovat onnekkaita ja saavat tarvitsemansa avun ja turvan ajoissa, kuten koko perhe. Toisinaan taas tuntuu että on jo liian myöhäistä. Mutta todellisuudessa ei apu voi koskaan tulla liian myöhään, on vain työskenneltävä entistä enemmän.
Mutta mitä jos apua ei ole saatavilla?
Turkissa luulisi yhteisöllisyyden toimivan ja perheiden sekä suvun pitävän yhtä. Mutta yhä useammin olen huomannut, että näin ei yllättävää kyllä ole. Sukulaisten kesken on ristiriitoja, oman edun tavoittelua, selän takana juoruilua eikä toisten asioihin puututa. Jos puututaan, saadaan kylmää vettä niskaan. Toki yhteisöllisyyttäkin on ja perhe pitää yhtä, mutta aina sekään ei riitä. Miten käy niille lapsille, jotka kokevat kotonaan turvattomuutta tai joutuvat pahoinpidellyksi oman vanhemman toimesta? Toivottavasti tänne saataisiin niin ikään joskus, ehkäpä lähitulevaisuudessa vastaanottokoti tms. näille lapsille ja perheitä pystyttäisiin auttamaan ennaltaehkäisevästi...



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Onnela Alanya

Hieman pitää nyt mainostaa ystävien uutta ravintolaa, joka on juuri tänä talvena aukaistu ja joka pikkuhiljaa alkaa olemaan valmis suurta ensi- iltaansa varten, eli tätä uutta tulevaa sesonkia 2013.

Onnela Alanya on Ceton ja Harunin uusi paikka, eli Seppo ja Harri, useimmille tutuiksi tulleet pojat Heikin Baarista tai Aleksin Baarista.
He saivat kauan haaveilemansa unelman tehtyä ja avasivat oman ravintolan, jolle nimeksi päättivät antaa Onnela Alanya. Uskon että nimi on osuva paikalle, ainakin itse aina tulen hyvälle tuulelle ja tunnen oloni onnelliseksi vieraillessani kyseisessä ravintolassa.

Tämän ravintolan tiimi on sen verran iloista porukkaa, että uskoisin paikan menestyvän ihan jo heidän vuokseen. Kaiken lisäksi he ovat luvanneet lisätä keittiön listalle joitain turkkilaisia ruokia, mikä on mielestäni positiivista. Harvoissa paikoissa, jos ei lasketa lokantaseja eli paikallisravintoloita, on turisteille tarjota muuta kuin sitä samaa tiettyä ruokalistaa, josta ainakin nämä "kotitekoiset" turkkiruoat puuttuvat.
Ainakin tämän päivän testauksen perusteella ruoka oli erittäin maukasta. .

Tottahan toki ravintolassa vielä pitää yleisilmettä kohottaa, mutta uskon että tämän sesongin jälkeen jo pojilla on rahkeita tehdä paikan hyväksi enemmän. Nyt kaikki Alanyan kävijät Onnela Alanyaa testaamaan!

Ja suomipaikkoja kaihtaville voi sen verran todeta, että nimestään huolimatta ravintolaa ei ole kohdennettu vain suomalaisturisteille.

Niin, ja missä tämä ravintola sitten sijaitsee?
Länsipuolella, 25metrin kadun läheisyydessä.
Entistä Kippis Baaria ja Marco Polo ravintolaa vastapäätä entisen Askon baarin paikalla. Tiistai markkinat ovat lähellä kuten myös Citirim kahvila/leipomo.

Tervetuloa minunkin puolestani =)